Se lähin hoitaja.

 

27.1. vietetään kansallista LÄHIHOITAJA-päivää. Tätä ammattikuntaa on todellakin iso syy juhlia ja sen arvostusta olisi syytä boostata ihan jokaisessa käänteessä jossa vain mahdollista.

 

On vaikea kuvitella toista ammattia jossa hyvinkin heikolla palkalla ja vähällä julkisella arvostuksella tehdään niin intiimiä, arvokasta ja raskasta työtä. Ja kuitenkin kyseessä ovat kattavan koulutuksen saaneet ammatti-ihmiset joiden työn vaativuus on melkoinen.

 

Kuka se on joka aamuisin ottaa päiväkodissa vastaan lapsesi, jotta sinä itse saat mahdollisuuden mennä töihin ja tienata perheelle välttämättömän toimeentulon. Kuka halaa, ohjaa, pukee, vessattaa ja tuudittaa pilttisi päiväunille. Lähihoitajahan se usein on.

 

Kuka se on joka pitää mummuasi, äitiäsi tai enoasi kädestä hänen elämänsä viimeisillä hetkillä. Antaa kipulääkkeet, hoitaa ja on läsnä kaikkein kipeimmillä hetkillä? Hyvin usein se on lähihoitaja.

 

Monessa muussakin yhteydessä törmäät meihin. Ystävällisinä ja rauhoittavina sanoina hammashoitolassa, hymynä terveyskeskuksen vastaanotossa, kuntouttavana ja kannustavana ammattilaisena kehitysvammaisten asumisyksikössä tai vaikkapa päihde- ja mielenterveys työssä. Meitä löytyy joka lähtöön ja hyvin moniin erilaisiin toimenkuviin.

 

Kaikki meitä kuitenkin yhdistää se että teemme työmme kaikkein lähinnä hoidettavaa. Mitenkään väheksymättä muita ammattiryhmiä, mutta lähihoitaja on usein se joka oikeasti hoitaa nimensä mukaisesti kaikkein lähimmin. Muilla ammattiryhmillä on usein erilainen, asiakkaasta hieman kaukaisempi, toimenkuva esimerkiksi vaikkapa kotihoidossa tai vanhustenhoidon yksiköissä. Lähihoitaja on useimmiten se joka on ihmisen iholla, henkisesti ja fyysisesti. Moni ei tule ajatelleeksikaan mitä kaikkea otamme vastaan päivittäin, ilmeenkään värähtämättä ja asiakastamme kunnioittaen.

 

Pysähdy hetkeksi miettimään olisiko sinusta siihen että peset yltä päältä eritteissä olevan asiakkaan, nenääsi nyrpistämättä ja tilanteesta hänelle mahdollisimman mukavan tehden. Olisiko sinusta hoitamaan laajoja märkiviä säärihaavoja joiden tuoksu saa heikompi hermoisen yökkäämään. Kestäisikö kantti seistä vierellä, hellin käsin silitellen kun kuolema koittaa tai toimia napakasti ja nopeasti kun vakava sairauskohtaus iskee. Olisitko se sinä joka pystyisi aloittamaan suusta-suuhun hengityksen ja muun hätäensiavun kesken muuten rauhallisen tavallisen päivän, pelastamaan ihmisen?

 

Olisiko sinusta kohtaamaan kunnioittaen ja tasavertaisesti ihmisen joka on elämässään hukassa, kenties päihteiden kanssa syvissä ongelmissa tai henkisesti aivan hajalla?

 

Osaisitko ja uskaltaisitko mennä toisen ihmisen kotiin, kenties keskellä yötäkin, tietämättä yhtään ollaanko oven sisäpuolella edes välttämättä enää elossa. Osaisitko sinä arvioida sen pärjääkö asiakas seuraavaan käyntiin asti yksin kotona turvallisesti? Tietäisitkö koska sairauden oireet ovat niin vakavat että hänet on lähetettävä ambulanssilla sairaalaan? Ja mitäs sitten kun asiakas kieltäytyy ehdottomasti lähtemästä kotoaan mihinkään?

 

Väkivalta, kiire, huorittelu ja muu nimittely, yhä kiristyvä työtahti, muiden kuin välittömän hoitotyön tehtävien lisääntyminen, koko ajan huonommassa kunnossa olevat vanhat ihmiset ja yhä suuremmissa ongelmissa olevat perheet. Näidenkin asioiden kanssa lähihoitajien on osattava tulla toimeen, joka ikinen päivä. Samaan aikaan on muistettava myös että olemme velvollisia ilmoittamaan jos epäilemme esimerkiksi kaltoinkohtelua tai muuta hälyttävää. Siinäkään kohtaa ei saa pelätä.

 

Olemme ne joiden uurastamisella on mittaamattoman iso merkitys kun kuntoutetaan ihmisiä takaisin kotiin, kasvatetaan lapsista täyspäisiä kansalaisia, luodaan kehitysvammaisille tai henkisesti heikossa kunnossa oleville ihmisille mahdollisuuksia itsenäisempään elämään. Olemme aivan hemmetin tärkeä ammattikunta, jota kukaan ei pääse ”pakoon”. Meitä tulette tarvitsemaan ihan jokainen, jossain kohtaa elämäänne.

 

Onnea siis ihan jokaiselle lähihoitajalle ja alalle opiskelevalle. On aika arvostaa meitä. Niin muiden kuin meidän itsemmekin. 

 

Kirjoittaja on SuPer-aktiivi ja ammatistaan ylpeä lähihoitaja.

HannaJokinen
Vasemmistoliitto Hattula

36-vuotias Hattulalainen ammatistaan ylpeä
Lähihoitaja.
SuPerin ammattiosasto 610:n puheenjohtaja, webmaster ja opiskelija-vastaava.
Hämeen Sanomien vieraileva kolumnisti (2016 ja 2017) ja SuPerlehden pakinoitsija.
Innokas & räväkkä keskustelija ja uuden oppija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu